top of page
Search

Mitä lantionpohjan fysioterapiassa tapahtuu?

Ensimmäisellä käynnillä varaan aikaa tutustumiseen, jossa selvitetään oirehistoria, nykytilanne, elämäntavat, harrastukset jne.


Käymme läpi lantiomallia hyödyntäen lantionpohjan lihasrakenteet ja niiden tehtävät.


Lantionpohjan tutkimiseen hyödynnän eri menetelmiä. Asiakkaan ollessa selinmakuulla, palpoin lp-lihakset sormella pinnallisesti ja/tai sisäisesti emättimen/ peräaukon kautta. Käyn lantionpohjan puolierot läpi, tarkistan lihaskerrosten eriytyneet liikkeet, rentouden hahmottamisen ja lantionpohjan toiminnan ponnistustilanteessa. Huomioin myös palleahengityksen, ryhdin ja ergonomian, coren toiminnan ja mahdollisen erkauman sekä vartalon puolierot ja kireydet.


Lisäksi tarpeen voi olla lantionpohjan biofeedback emg-mittaukset, jossa tutkitaan kattavasti lp-lihasten voimatasoja ja rentoutumista eri alkuasennoissa. Biofeedback voi esimerkiksi helpottaa asiakasta hahmottamaan lantionpohjan rentouden paremmin visuaalisen palautteen ansiosta. Kontrollimittauksilla seurataan harjoittelun tuloksia, jolloin asiakas on usein myös motivoituneempi säännölliseen harjoitteluun. Mittaukset tehdään emättimen tai peräaukon kautta anturilla, joka liitetään mittauslaitteeseen. Laitteesta nähdään reaaliaikaisesti lantionpohjan toimintakyky.


Laadin asiakkaalle yksilöllisen hoitosuunnitelman asiakkaan omat tavoitteet huomioiden. Kaikella on vaikutus kaikkeen ja siksi kokonaisvaltainen kohtaaminen ja hoito ovat sydämen asia vastaanotollani 💗



Kirjoittaja:

Linda Nieminen,

Lantionpohjan fysioterapeutti

Seksuaalineuvoja

133 views0 comments
bottom of page