Kauniina helteisenä päivänä 16.5.-18 sain luokseni ihanan pienen prinsessan mitoiltaan 2950g/48cm. Synnytyskokemus jäi ihanana muistona mieleeni, jonka haluan jakaa myös Sinulle.
Synnytykseni käynnistettiin rv 39+4, sillä vauva oli pienikokoinen. Käynnistys tapahtui ballongilla eli lääkkeettömällä vaihtoehdolla, jossa katetrin avulla viedään suolaliuosta sisältävä pallo kohdun sisälle. Pallon aiheuttama paine avaa kohdun suuta ja valmistaa kehoa synnytykseen. Menin yöksi kotiin, jolloin alkoivat jo tihenevät supistukset.
Seuraavana aamuna menimme sairaalaan, jolloin kohdunsuu oli auki 5cm. Klo 11 puhkaistiin kalvot, jolloin lapsivesi meni ja synnytys etenikin sitten nopeasti. Supistukset tihenivät entisestään ja olivat voimakkaita. Ilokaasua hengittelin hetken, mikä muistutti minua todella hengittämään eikä pidättämään kivuliaiden supistusten aikana hengitystä. Lopulta päädyin epiduraaliin tuntia ennen h-hetkeä. Ponnistuspoltot tunsin vahvasti, jolloin alkuun piti ”läähättää” kuin koira, jolla estettiin vauvan liian nopea eteneminen synnytyskanavassa. Olin koko ajan hyvin tietoinen kehostani ja tunsin missä vauva on menossa.
Sänky oli ränkkänä, joten päätin mennä lattialle synnyttämään. Muutenkin tuntui, että olin vähän toimeton sängyssä enkä oikein uskaltanut tehdä mitään. Kätilöt toivat leveän patjan lattialle. Menin konttausasentoon, nojaten ylävartalolla pallin päälle ja keinuttelin lantiota. Tämä rentoutti lantion aluetta ja helpotti hieman supistuskipuja. Mielessäni oli itselleni laatimat kaksi asiaa, jotka lupasin muistaa synnytyksessä: Hengitä koko ajan ja pysy mahdollisimman rentona. Tämä piti!
Pyöriskelin lattialla vähän vaikka missä asennossa, kunnes koin kylkiponnistusasennon parhaimmaksi (kylkimakuulla päälimäinen jalka nostetaan ylös koukkuun ja polven takaa otetaan kiinni). Tämä asento mahdollistaa häntäluun joustamisen paremmin ponnistusvaiheessa ja lapsella on enemmän tilaa syntyä. Olin vuoroin molemmilla kyljilläni, polvi enimmäkseen ylhäällä lapsen isän tukiessa välillä polvea. Sanoin kätilölle, että sieltä se tulee ihan justiinsa. Ei meinannut uskoa, kunnes sanoi, että herranen aika, täällähän on jo tukkaa näkyvissä! Ponnistusvaihe kesti 27min, jolloin mahtipontisilta, mitä eriskummallisimmilta eläimellisiltä ääniltä ei vältytty. Jokaisessa ponnistusvaiheessa keskitin ajatukseni ja äänekkään uloshengityksen alaspäin lantionpohjaan asti. Tunsin kuinka vauva eteni alaspäin jokaisella ponnistuksella. Lopulta tyttö syntyi kylkiponnistusasennossa vasemmalla kyljellä. Repeytymiä ei tullut eikä mitään kipuja jäänyt. Samaisena päivänä testasin lantionpohjalihasten toimivuuden –ja sieltähän se jännitys – rentous oikeasti löytyi Synnytys meni kaikkinensa äärimmäisen hyvin. Kätilökin tokaisi, ettei ole uransa aikana ollut todistamassa synnytystä lattialla. Hienosti hän otti toiveeni huomioon ja niiden mukaan mentiin. Tästä olen kiitollinen.
Nyt on kulunut vajaa 3kk synnytyksestä, ja voin vain todeta kuinka tärkeää on raskauden aikainen harjoittelu ja valmistautuminen synnytykseen. Erityisen suuri hyöty oli myös itselleni, ohjaamistani jumpista odottaville äideille. Valttini synnytyksessä oli lantionpohjalihasten hyvä hallinta, etenkin rentouden hahmottaminen, eri ponnistusasentojen treenaaminen jo raskausaikana sekä ehkä tärkeimpänä: hengitystekniikan ja rentoutumismenetelmien harjoittaminen. Ponnistusten aikana helposti pidätetään hengitystä, jolloin ponnistus tuntuu enemmänkin otsalla eikä lantionpohjassa. Tällöin synnytyksen eteneminen ja vauvan laskeutuminen synnytyskanavassa voi hidastua. Lisäksi äänen käyttö on enemmän kuin sallittua, sillä se estää hengityksen pidättämisen ponnistusvaiheessa. Arvelin itseni alunperin hiljaiseksi synnyttäjäksi ja ihmettelinkin ääneen, että jopas minusta lähtee volyymia. Mutta se todellakin kannatti. Ei muuta kuin ääntä rohkeasti kehiin ja siveydet voi jättää kotiin.
Ei se isäkään siitä pelästy :) Kaikenkaikkiaan synnytys kesti 3h 57min. Äiti säilyi ehjänä ja hyvinvoivana ja palkinnoksi saatiin terve pieni ihme <3
Synnytyksen jälkeen kävelin sängylle, joka oli vaihdettu uuteen ja sain pienen prinsessan rinnan päälle. Tästä muuttui koko elämäni - minusta tuli äiti.
Rakkaan ystäväni Roosan sykähdyttävä viesti minulle synnytysvideoni nähtyänsä:
"Tiiäkkö, oon tässä mietiskelly sitä synnytysvideota ja täytyy sanoa, että sen näkeminen oli jotenkin todella voimauttavaa kaikessa "pelottavuudessakin"! Siinä oli niin uljasta feminiinistä voimaa, eläimellisyyttä, päättäväisyyttä ja sanoinkuvaamatonta rakkautta ison, elämää mullistavan asian ja tuskienkin äärellä."